Lafuma-reppu ja kiireetön eräily

Tässähän meinaa ihan tippua kärryiltä kun katselee eräilykamppeiden huimaa kehitystä. Täytyy sanoa, että kaikki on kyllä kätevää ja nopeata ja pakkautuvaa ja nopeammaksi ja pienemmäksi vain muuttuu. Vaan modernit retkeilyvarusteet eivät useinkaan tuo minulle semmoista lapsenomaista iloa, niistä puuttuu jotain, niistä puuttuvat jonkinlainen arkaaisuus ja alkukantainen metsäläishenki, joita luonnossa kaipaa. Toki tämän arkaaisuuden hakemisen kanssa voimme mennä vaikka kuinka pitkälle historiaan, ja jokainen vetää rajan johonkin. Minua kiehtovat esimerkiksi nämä vanhanajan kantolaitteet, jotka ovat silti jollain tapaa modernin maailman juttuja (lue: ei puukepeistä tehty kehikko naruhihoilla, vaan ns. oikea reppu). Ne ovat usein ergonomialtaan ja käyttöominaisuuksiltaan objektiivisesti katsoen karumpia kuin uudet ratkaisut, mutta jotenkin saan niistä silti enemmän iloa, ne vievät minut johonkin muualle. Tämähän ei välttämättä tarkoita sitä, että ottaisin kahden viikon vaellukselle jonkun puolalaisen perunasäkkirepun, kolme villahuopaa ja valurautakeittiön. 

No mitä mä sitten kohkaan näistä jos en kerta niitä "tosissani" käytä? Koetan tässä kertoa sitä, että retkeilyn ja metsässäliikkumisen ei yksinkertaisesti ole pakko olla kahden viikon vaelluksia jossain kaukana jääkaappipakastin selässä kolkytä kilsaa päivässä suossa kahlaten, vaan se voi vaikka olla ihan lähialueilla pööpöilyä kiireettömään tahtiin. Tämä on yksinkertainen päätös ja ihan henkilökohtainen sellainen. Jos lähtisin tosissani pitkälle, niin tottakai heittäisin ergonomisemman rinkan selkään, ottaisin mukaan vähän kevyemmän majoitteen ja ihan oikean makuupussin yms. koska en ole kuitenkaan täysin seinähullu. Mutta pääasiallinen eräily on minulle tätä, päiväreissuja tai yönyli fiilistelyä.

Lafuma: tarpeeksi kaikkea!

Niinpä päätin ostaa tähän leikkimieliseen metsässä pyörimiseen Kohkasta vanhan ranskalaisen "Lafuma" -repun, jossa ovat kaikki kivat päivärepun ja yönylirepun ominaisuudet, kuten kevyt ja just sopivasti tukeva X-mallinen metalliranka, tarpeeksi ulkoisia kiinnityspisteitä ja pari kätevänkokoista taskua. Sisätilaa sopivasti sen verran että matkaan saa sen mitä nyt voisi kaivata. Siinä on tarpeeksi kaikkea ja se on esteettisesti miellyttävä kuin mikä.

Repun kaveriksi saa esimerksi kätevästi intin rosterisen kenttäpullon roikkumaan toisen olkaviilekkeen soljen kupeesta ja halpa puolalainen emalikuppi killuu kansallisromanttisesti karabiinihakasella toisesta pisteestä. Halutessani saan laavukankaan ja makuualustan eri tavoilla mukaan, sillä repusta löytyvät kiinnityspisteet sivuilta, läpän alle saa vähän jotain, läpän päälle saa vähän jotain ja repun etupuolen kiinteisiin hihnoihin saa vaikka mitä. Makuupussinkin saa kyytiin, tai villahuovan, jos olen sillä tuulella. Kuvissa kumikankainen laavu jos pitää suojautua sateelta.

Erähulluus on ennen kaikkea matalan kynnyksen ulkonaoloa

Tämän tekstin kuvat ja ajatukset ovat ihan sellaiselta lauantaiselta extempore-kahvittelureissulta Tirvan seudun maisemissa lähellä Mikkelintietä, enkä edes jaksanut keitellä metsässä kahveja, vaan käytin termaria kuin kerettiläinen, hähä. Sanotaan vielä: erähulluilun kannattaakin olla helposti toteutettavaa ja matalan kynnyksen touhua, niin sitä tulee tehtyä. Mutta mulle nämä vanhan liiton kamppeet tuovat enemmän yhteyttä kiireettömyyteen, kun asioihin tulee nähtyä hieman enemmän vaivaa. Eipähän tule härvättyä sitten liikaa tai pakattua liikaa turhaa pilipalia mukaan!

Kiitos kun luit tämänkin.

-Henri