Mitä haen ulkonaliikkumiselta?
Olen funtsinut että mitä hittoa se tarkoittaa että tykkää käyttää jotain vanhaa rojua metsässä. Päästään kysymykseen, että mitä luonnossa oleskelu ylipäätään tarkoittaa.
Kun mietin miksi menen metsään, niin mietin mitä silloin jätän taakseni. Jätän taakseni kodin mukavuudet ja takkatulen loimun, tulen siis kokemaan metsään aina jossain mielessä jotain "primitiivistä", jätän siis pois modernin ihmiselämän rakennelmia.
Mitä se puolestaan minulle tarkoittaa? Mielestäni tähän liittyvät aina jollain tapaa haasteet tai hankaluus, ei siis siinä mielessä että lähden tekemään elämästäni tarkoituksella jotenkin oleellisesti vaikeaa ja kurjaa, vaan sillä tavalla että joudun näkemään vähän vaivaa ja sietämään olosuhteita. Eikö tämä ole aina läsnä kun lähdetään luontoon liikkumaan, miksi sitä pitäisi pelätä? Toisaalta haen myös jotain maagista, eräänlaista siirtymistä toisenlaiseen maailmaan. Haluan myös mielummin hävitä maisemaan kuin näkyä kilometrien päähän - se on tapani kunnioittaa luontoa.
Koska olen vaate- ja varusteintoilija, niin saan kiksini tietynlaisesta fiiliksestä tai tavasta tehdä juttuja. En tule metsään suorittamaan mitään mahdollisimman tehokkaasti, jolloin voin yksinkertaisesti päättää käyttäväni aivan mitä kamppeita tahansa haluan - sellaisia, jotka tuovat minulle iloa tavalla tai toisella. Usein tämä tarkoittaa jotenkin "vanhanaikaisia" vermeitä; puuvillaisia tai sarkaisia vaatteita, telttoja joita ei saa pystyyn pelkästään yhdestä narusta vetämällä... Toisaalta tähän väliin täytyy sanoa myös että moni männävuosina tehty esine on oikeasti aivan riittävän hyvä, etenkin jos se on tehty esimerkiksi sotilaskäyttöön. Nurinkurisesti vanhoja sotilaskäyttöön tehtyjä kamppeita eräilyssä katsotaankin joskus vähän kieroon ja niitä pidetään semmoisina, että jos nyt ei ole varaa parempaan, tai tuo on joku fanaatikko. Ne eivät toki ihan aina ole optimaalisia rauhanomaiseen eräilyyn, mutta ovat silti tehty luonnossa liikkumiseen ja lähes aina todella kestäviä, ja niillä on poikkeuksetta jokin funktio. Kannattaa muistaa sotilaan ja eräilijän ero, ja miettiä kumpi olet itse: sotilas on siellä metsässä suorittamassa jotakin tehtävää ja todennäköisesti olisi mieluummin jossain muualla, kun taas eräilijä on (toivottavasti) omasta tahdostaan luonnossa pööpöilemässä. Millä perusteella sinä valitset eräilykamppeesi?
Tämän yksinkertaisen päätöksen ja ajatusmaailman keikauttamisen ansiosta olen pitkälti päässyt eroon siitä omituisesta fiiliksestä, että mussa on jotain vikaa kun en käytä uusimpia ja parhaimpia tai muuten vaan mahdollisimman "neutraaleja" (lue: miehille siniset, naisille punaiset, kaikille mustaa) siviilimaailman varusteita ulkona liikkuessani ja että oon jotenkin feikki, sillä jos lähtisin näissä aataminaikaisissa kamoissa pitkälle vaellukselle, niin ehkä niiden painon alla tulis itku. Mutta mun ei ole pakko marssia kolmeakymmentäviittä kilometriä päivässä rinkka selässä kellon tahdissa, eikä mun ole myöskään pakko olla kolmea viikkoa metsässä. Voin lähteä hupiretkelle, joka kestää vaikka yön tai parin yli ja liikkua vaikka viisi kilometria päivässä jos haluan. Tai vietän vaikka kaksi tuntia luonnossa näyttäen joltain Tsehovin tarinoiden puliukolta ja tulen kotiin teelle. Hah!
Ja ylläolevahan ei tarkoita, että vanhemmilla kamppeilla kaikki olisi aina huonommin, vaan joskus asia on juuri päinvastoin, tai ainakin vähän erilaista. Mitä me oikeasti tarvitsemme ja mikä on meidän "uniformumme" kun siirrymme huviksemme vähän sivuun ihmisasutuksesta? Minkälaisia eräilyfilosofioita sinulla on?
